Tässä tarina äidin kertomana:
"Oli ihan tavallinen perjantaipäivä, helmikuun viimeinen päivä. Synnytyksen LA oli mennyt keskiviikkona. Päätimme lähteä siskoni ja ystäväni kanssa lenkille tutustuttamaan siskoni ja ystäväni koiria yhteen. Lenkillä sanoin kerran että hiukan supistelee, mutta en elätellyt enää liikaa toiveita synnytyksen käynnistymisestä, koska koko raskausviikko 39 oli ollut supisteluja ja olin lähes joka päivä ollut lähdössä synnyttämään. Tuo viikko oli stressaava. Toivoin kovasti synnytyksen käynnistymistä, mutta esikoisen hoidon kannalta olisi ollut huono jos synnytys olisi käynnistynyt tuolloin, äitini oli sairaalassa ja siskoni lomalla pohjoisessa.
Ajaessa kotiin lenkiltä, tunsin vähän erilaisia supistuksia.
Kotiin päästessäni kävin lepäämään ja kuulostelin että vieläkö supistukset jatkuu. Kyllä ne jatkui. Laittelin viestiä Piialle Synnytys Syliin, kotilollemme sekä äidilleni ja siskolleni jotka olivat lupautuneet esikoista hoitamaan. Äitini ja siskoni halusivat tulla heti meille, vaikka vaan teelle.
Yllättäen huomasin että supistuksia tuleekin koko ajan 4 minuutin välein. Mies laittoi esikoisen nukkumaan ja minä kävin vielä ponit viemässä sisälle ja nautiskelin olostani ja supistuksistani.
Kun supistuksia oli tullut tasaisesti kolmisen tuntia, päätimme (äitini painostuksesta) että lähdetään pikkuhiljaa ajelemaan kohti Vantaata ja SynnytysSyliä. Teen join vielä rauhassa loppuun ja hyvillä mielin lähdimme matkaan.
Pelkäsin että supistukset hiipuisivat autossa, mutta onneksi eivät. Sain tosi hyvin rentouduttua autossakin supistusten ajan, vaikka asento ei ihanteellisin ollutkaan. Ja koska kotisynnytyksessä ei voi ajatella että olen kotona niin kauan kuin kestän, niin ajatelin että parempi siirtyä hyvissä ajoin Syliin, jotta voimme vaikka saunoa rauhassa siellä jos sikseen tulee.
Kun supistuksia oli tullut tasaisesti kolmisen tuntia, päätimme (äitini painostuksesta) että lähdetään pikkuhiljaa ajelemaan kohti Vantaata ja SynnytysSyliä. Teen join vielä rauhassa loppuun ja hyvillä mielin lähdimme matkaan.
Pelkäsin että supistukset hiipuisivat autossa, mutta onneksi eivät. Sain tosi hyvin rentouduttua autossakin supistusten ajan, vaikka asento ei ihanteellisin ollutkaan. Ja koska kotisynnytyksessä ei voi ajatella että olen kotona niin kauan kuin kestän, niin ajatelin että parempi siirtyä hyvissä ajoin Syliin, jotta voimme vaikka saunoa rauhassa siellä jos sikseen tulee.
Sanoin miehelle että voidaan hyvin pysähtyä huoltoasemalle ostamaan hänelle jotain naposteltavaa Syliin. Mies ei tainnut tässä vaiheessa uskoa lainkaan että synnytys olisi käynnissä ;-)
Päästyämme Syliin, supistusten väli piteni, mutta lähes samantien supistukset myös koveni. Kotilo saapui melkein samalla ovenavauksella kanssamme. Nyt olin valmis synnyttämään. Koko ihana tiimini kasassa, rento ja turvallinen olo itsellä ja kova halu saada pieni käärö kainaloon.
Otin supistuksia vastaan etukenossa seisonta-asennossa, jota varten Piia toi liinan jossa roikkua. Muistan että supistukset oli jo kovia ja että Piian kädet selässäni supistusten aikana tuntui ihanilta. En tosin muistanut tätä sanoa Piialle, mutta hän tuntui lukevan minua loistavasti. Piia sanoi että kerro sitten kun haluat ammeeseen, mutta enhän minä kuplassani osannut tuota kertoa, jolloin Piia taas luki minua ja sanoi että "taidan laittaa veden valumaan". Olin niin rento ja onnellinen, että en ymmärtänyt ollenkaan vauvan syntymän olevan jo aivan lähellä.
Autoin Piiaa laittamaan suojamuovin ammeeseen ja pian jo olin ammeessa, jolloin supistukset muuttui taas kovemmiksi. Tässä vaiheessa kävi kyllä taas mielessä että "Ei hitsi mihin sitä on ryhtynyt!" Nojailin ammeen reunaan ja puristelin miehen käsivartta, ja taisin ammettakin pureskella näiden supistusten aikana. Taustalta muistan vain kerran kuulleeni kotilon sanovan että "hyvin sait äänen laskettua matalaksi".
Esikoisen syntymässä en muista tunteneeni varsinaisesti vauvan syntymää. Nyt olin todella tietoinen missä kohtaa vauva oli tulossa. Tunsin selväsi miten vauvan pää lähti tulemaan ja sen kun vauvan pää oli syntynyt. Uskalsin hyvin ponnistaa supistusten mukana, vesi teki tehtävänsä ja kaikki tuntui lempeältä. Ponnistusvaihe tuntui itsestä todella lyhyeltä, ja hihkaisin että "Meillä on vauva!" jo ennen kun olin saanut muiden ihmetykseksi nostettua vauvan vedestä.
Olimme lumoutuneita tuosta pienestä ihmislapsesta, ja siitä miten tämä pieni maailmaan saapui.
Istukan syntyminen vaati hiukan aikaa ja apukeinoja. Ehdin jo säikähtää että pitääkö meidän sittenkin lähteä sairaalaan. Mutta oikeilla homeopaattisilla, lempeällä vatsanhieronnalla ja ihanan kätilön avustuksella, istukka tuli kuitenkin kokonaisena ja pienellä verenvuodolla ulos kohdusta.
Synnytys oli TÄYDELLINEN! Niin rento, luottavainen, ihana ja juuri sopivalla vauhdilla etenevä. Synnytys Syli oli meille paras paikka ottaa vastaan uusi elämä. Saimme kodinomaisen synnytyksen, turvallisen tuntuisessa ja kunnioittavassa paikassa. Meidän ei tarvinnut puolustella mielipiteitämme ja pitää kynsin ja hampain kiinni oikeuksistamme ja koskemattomuudestamme. Pääsimme valmiiksi järjestettyyn tilaan ammeineen ja sängynsuojineen. Sain ihanaa ja toivomaani ruokaa silloin kun sitä halusin, mutta saimme tutustua vauvaan omassa rauhassa ja ottaa vastaan vieraita. Kotilo kävi seuraavana päivänä tarkistamassa vielä että kaikki oli hyvin, ja saman päivän iltana lähdimme esikoisen ja miehen kyydillä kotia kohti. Ilman ikävää esikoisesta, olisin viihtynyt Piian aterioiden äärellä pidempääkin vauvanhuuruisesta maailmasta nauttien.
Kiitos todella paljon Piia Synnytys Sylin toiminnan käynnistämisestä ja mahdollisuudesta päästä synnyttämään teille.
Kiitos ihana kotilomme tuesta ennen ja jälkeen synnytyksen, sekä itse synnytyksessä.
Kiitos kaikki lähiomaiseni luottamuksesta ja tuesta jonka olen teiltä saanut."
Keväisin terveisin kahden, valloittavan pienen pojan äiti
